Takaisin kauden 2001 sivulle

 Jurva 21-22.07.2001 BotniaRing Sport 2000 Tour SM

BotniaRing 21-22.07.2001

Botniaringillä Jurvassa ajettiin 21-22.04.2001 Sport 2000 Tour SM osakilpailu johonka oli kutsuttu myös Legendsit kilpailemaan. Aikataulu oli sovitettu siten että Legendsit ajaisivat molempina päivinä.

Lauantain aloitti eri luokien harjoitusajot, jonka jälkeen päästiin tositoimiin aikaajoilla. Aikaajoihin lähdimme sillä mielellä, että nyt pitäisi saada peli kulkemaan. Aika-ajomme lähtikin hyvin liikeelle kun ensinmäisellä nopealla kierroksella saimme nopeimman ajan, vaikka kokeilimme useaan otteeseen eri säätöjä. Aikamme näytti pitävän, kunnes viimeisellä kierroksella LCF:n Joni Hokkanen löi aikamme kuudella sadasosa sekunnilla. Eturivin paikka silti vaikkakin kakkosena.

Finaalin startti onnistui kuin ennen vanhaan ja pääsimme kärkeen heti ensinmäisestä mutkasta. Kolmen kierroksen jälkeen oli taustapeiliin ilmestynyt Tommi Poussan Ford –40 coupe ja hän oli päättänyt ettei Team Copterline tänään juhlisi voittoa. Tommin kanssa alkoi käden vääntö, hän oli suorilla huomattavasti nopeamppi ja me taas mutkissa. Vaihdoimme kärkipaikkaa Tommin kanssa 6-7 kertaa, mutta tällä kertaa Tommi vei potin jättäen meidät toiseksi. Kilpailun kierrosajat ovat myös tärkeät kun niiden mukaan tulisi sunnuntain finaalin lähtöpaikka. Kierros aikamme eivät oleet hyvät kun olimme kamppaileet kärkipaikasta, niinpä Tommille seitsemäs ja meille kahdeksas paikka sunnuntaille. Kilpailun aikana ajoivat yhdeksän kärkiautoa sekunnin sisälle, joten aika tasasta on.

Sunnuntaille pari radikaalia säätöä autoon ja warm-uppiin. Toimii, tuumasi Team päällikömme Kari Härkönen, ja päätimme pienellä riskillä lähteä näillä säädöillä tavoitelemaan kärkipaikka kahdeksannesta lähtö ruudusta. Lähtö onnistui jälleen ja ensinmäiseen mutkaan mennessä pääsimme kolmesta ohi. Sen jälkeen olikin kova työ nousta ylös päin, koska olivathan muutkin aikoneet voittaa kisan. Kuuden ajetun kierroksen jälkeen oli kärkinelikko tiiviissä rykelmässä aivan toistensa kannassa. Joukon vetäjänä oli LCF:n Joni Hokkanen, toisena LCF:n Tommi Poussa, kolmantena JoeUA:n Tero Koponen ja me neljäntenä. Teron kanssa oli kova kilpailu kolmannesta sijasta ja paikat vaihtuivat useasti kierroksen aikana. Meillä molemmilla kävi mielessä, että mitävain voisi kärkipaikan taistossa tapahtua. Niinhän siinä sitten käv,i että kilpailua johtava Joni ja kakosena ollut Tommi osuivat toisiinsa ohitusyrityksen seurauksena. Teron kanssa hyödysimme tilanteen heti ja nousimme molemmat kaksi sijaa. Kärki taisto huipentui viimeisellä kierroksella, kun vaihdoimme paikkaa kolme-neljä kertaa. Neljäneksi viimeisessä mutkassa Tero kuittasi ohi ja melkein jo tyydyyin kakossijaan, kun viimeistäedellisessä mutkassa sain jotenkin autoni Teron rinnalle ja jarrutuksessa pääsin ohi. Voitto oli Teamille tosi makea, olihan se tullut vaikeuksien jälkeen sekä aivan hirveällä taistolla kahdeksannelta lähtöpaikalta.

Hienon viikonlopun saldo toinen sija sekä voitto nosti meidät sarja johtoon.

Autourheilu terveisin Jukka"juka" Eerola Vantaan autourheilijat ja Helicar race team.

Finaali-1 tulokset:
1. # 11 Tommi Poussa                             Ford 40 coupe                LCF
2. # 18 Jukka Eerola                                 Copterline Chevy            VAU
3. # 33 Jari Karvola                                   Ford –37 coupe              LCF

Finaali-2 tulokset:
1. # 18 Jukka Eerola                                 Copterline Chevy-37       VAU
2. # 99 Tero Koponen                               Ford-34                        JoeUA
3. # 37 Ari Kulmala                                  Chevy-37 coupe             PunMK/UA

Copyright © 2001 Helicar Oy
Grafiikka ja Layout
MS-MediaTeam