|
Eden Beach jäärata 03.02.2001 Oulu
Kausi alkoi Oulusta, jäärata-kilpailulla. Kilpailuun oli ilmotautunut vain kahdeksan autokuntaa, näinkö kova pakkassää olisi veroitanut
osallistujia (-29 astetta). Kilpailupaikkakunnalle lähdimme perjantai iltapäivällä upouudella kuljetusbussilamme, joka valmistui juuri kilpailuviikon torstaina. Hyvin onnistuneen neitsytmatkan jälkeen
yöpyminen bussissa reilussa pakkassäässä onnistui erinomaisesti. Aamupala syötiin pikaisesti, ja sitten kohti jäärataa. Radalle päästyämme saimme todeta olevamme lähes ainoat aikataulussa olevat, mukaan
lukien järjestely organsaation joka oli pahasti hukassa asioiden kanssa. Katsastus myöhässä, starttikokeesta joka pitäisi määrätä lähtöpaikan kukaan ei oikein tiennyt aikataulua ja tähänrataan homma
rupesi venymään. Eihän siinä mitään jos olisi lämmitys laite tai edes sivuikkunat, jotta pakkanen ei pääsisi puremaan, mutta nyt tuli kyllä kylmä.
Reilusti myöhässä saatiin sitten starttikoe ajettua, joka oli yhden kierroksen pituinen. Kohdaltamme se onnistui kohtalaisesti toiseksi
nopeimalla ajalla. Olimme ensinmäistä kertaa liikeellä talvikelillä ja nastapyörillä, joten olimme tyytyväisiä lähtöpaikkaan!
Kilpailun lähtö oli sitten täysi katastrofi, lähdön järjestelijät eivät olleet ajantasalla. Lähtöpaikat määräytyvät starttikokeen
mukaan, joten meillä olisi pittänyt olla toinen paikka. Mutta Tero Koponen Joensuusta päätti ota sen itseleen, eikä järjestäjä ei osanut puuttua siihen?
Mutta sitten se iso moka! Rata ei ollut vielä valmis, mistä osoituksena rata lippu pystyssä, eikä autot peräpäässä olleet vielä omilla
paikoilla ja lähtöjärjestäjä autojen edessä. Kuitenkin lähtövalot syttyivät punaselle, jonka jälkeen viidessä sekunnissa tulee vihreä, ja lähdön pitäisi startata! Siitä hämilläni, vilkaisin vielä
peilistä joko takana olevat on paikoilaan, näin järjestelijän vielä autoni takana ja eteenpäin katsoessani huomasin vihreän sytyneen. Nopea vilkaisu sivulle ja huomasin, että muut startasivat! Eikun
äkkiä vaihdetta silmään ja mukaan, mutta kiiressä junnuluokan moka; liian vähän kierroksia koneessa ja se sammui lähtöviivalle. Hetken aikaa kävi molemmin puolin viuhuna kun jättivät minut viivalle
seisomaan. Ei muuta kun kone käyntiin ja perään!
Toiseksi viimeiseltä paikalta on vaikea nousta kun muiden nostama jääpöly esti näkyväisyyden kokonaan. Hammasta purren ja hieman onnella
sekä riskillä sinne missä jääpöly oli sankinta. Huimia ohituksia tehden nousu toiseksi kolmannella kierroksella oli erinomainen saavautus.
Olo oli kuin olisi ajanut valkoinen muovikassi päässä, koska jääpölyssä ei nähnyt oikein mitään. Päätin että ei kannattanut riskeerata
toista sijaa, kun kolmesta ohitus yrityksestä huolimatta en päässyt kärkeen.
Kilpailuun pitäisi ollla tyytyväinen, mutta vähän jäi harmittaman, kun ei ollut kokonaan oma syy. Varikolle tullesani huomasin myös,
että tutut olan taputukset teamilta myös puutuivat, joten me olimme kaikki vähän harmissaan.
Mutta kumminkin kausi alkoi paremmin kuin viime kaudella, jolloin emme kerkineet koko talvikaudelle mukaan, joten kauden ensimäisestä
kilpailusta toiseksi parhaat pisteet oli hyvin sekin.
Autourheilu terveisin Jukka"juka" Eerola Vantaan autourheilijat ja Helicar Race Team.
Tulokset:
1. Jari Hietala, Ford-34 Sedan JoeUA
2. Jukka Eerola, Copterline Chevy VAU
3. Ari En, Ford Coupe-37 LCF
|